|

Muistelmia
100-vuotiaasta höyrylaivasta
S/S Heinävesi on Saimaan kaunotar
Alus
rakennettiin Varkaudessa Paul Wahl & co:n telakalla 1906 ja se kastettiin
S/S Heinävedeksi. Laiva alkoi heti liikennöidä Savonlinna-Kuopio Savonlinna
reitillä. Laiva oli vuosisadan alkukymmeninä kesäisin melkeinpä ainoa
kulkuväline laivaväylien läheisyydessä asuville ihmisille. Sillä tehtiin
kaupunkimatkat, käytiin ostamassa kotona tarvittavia tavaroita ja vietiin
maataloustuotteet kaupunkien toreille myytäväksi.
Höyrykattilaa lämmitettiin haloilla, joita kului täydellä vauhdilla ajettaessa
noin yksi kuutiometri tunnissa. Halkoja oli varattu talven aikana reitin
varrella olevilla muutamille laitureille, joilta matkan aikana polttoainevarastoa
täydennettiin. Vuonna 1965 laivaan asennettiin öljypoltin ja halkovarastoihin
tehtiin öljytankit. Siitä lähtien on polttoaineena ollut kevyt polttoöljy.
1950 luvulla kun autokanta ja tiestö lisääntyivät, myös laivaväylän varsien
asukkaiden liikkuminen helpottui. Tällöin myös Heinävesi siirtyi "turistiliikenteeseen".
Laiva alkoi kulkea kaupunkien välin saman päivän aikana.
S/S
Heinävesi pelastettiin Savonlinnaan
Kun Saimaan Laivamatkat Oy teki syksyllä 1981 konkurssin, oli vaara, että
Heinävesi-laivakin katoaa Savonlinnan satamasta, johon se on kuulunut
lähes 80 vuotta.
Muutamat savonlinnalaiset halusivat edelleenkin Heinävesi-laivan lähtevän
ja saapuvan Savonlinnan satamaan ja heillä oli myös halu vaalia höyrylaivaperinnettä.
Niinpä nämä henkilöt tekivät niin sanotussa Saimaan laivojen suuressa
konkurssihuutokaupassa Heinävesi-laivasta korkeimman tarjouksen ja saivat
laivan omistukseensa. He perustivat heti varustamon, jonka nimeksi tuli
Savonlinnan Laivat Oy. S/S Heinävesi on vuodesta 1982 ollut kesäkauden
aikataululiikenteessä Savonlinna-Punkaharju-Savonlinna -reitillä päivittäin.
Varustamo on vuosien varrella tehnyt aluksessa huomattavia korjauksia
ja uudistuksia. Aluksen ulkoinen ilme on kuitenkin haluttu säilyttää ennallaan.
Sähkölaitteet, jotka alun perin oli tarkoitettu vain laivan valaistusta
varten, on uusittu nykyajan tarpeita ja vaatimuksia vastaaviksi. Uudet
jäte- ja makeavesitankit on tehty ruostumattomasta teräksestä, laivaan
on rakennettu painevesijärjestelmä ja wc:t on on uusittu.
Matkustajien viihtyvyyden parantamiseksi on tehty korjauksia hyttien sisustuksissa.
Muun muassa yläkannen matkustajahyteissä on pesumahdollisuus, jonne jokaiseen
hyttiin tulee lämmin ja kylmä vesi. Ylin, niin sanottu suvikatto on tehty
kokonaan uudelleen. Muutama vuosii sitten uusittiin kaikki höyrykattilan
tuliputket, eli tuubit.
Tilausajot
S/S Heinävesi on saatavana tilausajoihin reittiliikenteen aikataulun ulkopuolella
toukokuun puolivälistä aina lokakuulle saakka koko Saimaan vesistöalueella.
Laivassa on A-oikeuksin varustettu ravintola ja satamassa ollessaan on
laivaan mahdollisuus majoittua. Majoitustilaa on 32:lle henkilölle. Suuret
yritykset, liikelaitokset ja esimerkiksi pankit ovat usein tilanneet laivan
mm. kokouksia ja neuvotteluja varten , tai sitten muuten vain asiakkaitaan
ja liiketuttaviaan nauttimaan Saimaan kauniista maisemista. Iltaristeilyt
oopperan jälkeen ruokailuineen ja merkkipäivä- tai hääristeilyt ovat olleet
erittäin suosittuja. Heinävesi-laivalla on ollut kunnia kuljettaa myös
muutamia valtioiden päämiehiä. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja Kuningatar
Silvia yhdeassä isäntäparinsa Mauno ja Tellervo Koiviston kanssa matkusti
Punkaharjulle kuninkaan Suomeen tekemän valtiovierailun yhteydessä vuonna
1983. Samoin vuonna 1985 kruunuprinssi Akihito, joka on Japanin nykyinen
keisari matkusti puolisoineen S/S Heinävedellä Punkaharjulta Savonlinnaan.
Varustamossa uskotaan vanhojen asiakassuhteiden edelleen säilyvän ja vahvistuvan.
Lisäksi
toivotamme tervetulleiksi entistä enemmän turisteja matkustamaan kanssamme
S/S Heinävedellä ja ihailemaan Saimaan ainutlaatuisia näkymiä.
Etusivu
| Tilausristelyt ja varausehdot | Yhteystiedot
| Kuvia
|